maanantai 19. maaliskuuta 2012

No niin!

Blogimerkinnät ovat alkaneet laahata pahasti ohjelman perässä. Pahoittelut tästä! Tässä välissä jo kaksi uutta ohjelmaa on ehtinyt tulla ulos, ja huomenna siirrytään Äänenmurroksessa taas seuraavaan aiheeseen.

21. helmikuuta Murroksessa puhuttiin siviilikriisinhallinnasta. Vieraana oli Riikka Juuma, joka joka palasi viime vuoden lopulla Kosovosta siviilikriisinhallintatehtävistä. Juuma toimi Kosovossa osana EULEX-missiota (European Union Rule of Law Mission).

Ohjelman podcast on kuunneltavissa täältä: moreeni.uta.fi/sites/default/files/podcast/Aanenmurros_Kosovo_210212.mp3

Riikka Juuma kertoi, että EULEX tuki oikeusvaltion eri sektoreita, kuten poliisilaitosta ja tuomioistuimia.Siviilikriisinhallintaan osallistuu  näiden alojen asiantuntijoita, jotka esimerkiksi kouluttavat henkilökuntaa.

Kosovo on todella haasteellinen paikka, Juuma kertoi. Kosovo ei ole koskaan ollut itsenäinen valtio, ja Jugoslavian sodasta on kulunut vasta vähän aikaa. EULEX aloitti Kosovossa vuonna 2008, jolloin yksi YK:n missio oli jo valvonut siirtymäaikaa siviilikriisinhallinnan keinoilla. Tarkoitus on missioissa ollut siirtää vastuuta ulkopuolisilta tahoilta takaisin kosovolaisille.

Kosovon kautta kulkee monenlaista rikollisuutta. Juuma arveli, että kansainvälinen rikollisuus on Kosovossa vahvasti läsnä. Lisäksi raja-alueilla edelleen vahva mahdollisuus lainsuojattomuuteen. Tällaisten asioiden sekä korruption takia tavallisten ihmisten usko järjestelmään heikkenee.

Lisätietoja ohjelmassa ja esimerkiksi täältä:

EULEX: http://www.eulex-kosovo.eu/en/front/
Sisäasianministeriön sivut siviilikriisinhallinnasta: http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/B76D282D7A5E0EBCC225735C00468163?opendocument

***

Viime Äänenmurros lähetettiin 6.3., ja ohjelmassa siirryttiin konflikteista dokumenttielokuvan pariin. Keskustelemassa oli kaksi Kerro se lyhyesti -dokumenttielokuvan ohjaajista, Noora Laaksonen ja Mari Lukkari.

Kerro se lyhyesti käsittelee suomalaisten lyhytelokuvien ja dokumenttien historiaa. Historiaa tarkastellaan löyhästi Tampereen elokuvajuhlien kautta, eli dokumenttielokuvassa nähdään paljon näytteitä sellaisista elokuvista, jotka on näytetty myös osana elokuvajuhlien ohjelmistoa.

Dokumentti käynnistettiin yliopistokurssin puitteissa, mutta tekijöille se laajeni pian koulutyöstä täysipäiväisesti työllistäväksi projektiksi. Lukkari sanoi, että dokumentti on eräänlainen rakkaudentunnustus lyhytelokuvalle.

Kerro se lyhyesti ohjattiin neljässä kuukaudessa, joka on pitkälle, 50-minuuttiselle dokumentille todella lyhyt valmistumisaika. Tekijät kertoivat, että elokuvaan tuli episodirakenne osittain ajallisista syistä, mutta lisäksi jokaisen episodin ohjaaja valitsi jonkin itseään kiinnostavan teeman, johon sitten toteutti oman jaksonsa. Dokumentti esittelee esimerkiksi anarkistista animaatiota ja avatgarde-elokuvaa.


Toivottavasti keskustelu tarjoaa uutta ja mielenkiintoista tietoa lyhytelokuvista ja dokumenttielokuvan tekemisestä, juontajan flunssaisesta äänestä huolimatta :) Podcast on kuunneltavissa täällä: moreeni.uta.fi/sites/default/files/podcast/Aanenmurros_060312.mp3

Lisätietoa
Kerro se lyhyesti -dokumenttielokuvasta osana Yle Teeman teemalauantaita: http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/33-teemalauantai-lyhyesti
Tampereen elokuvajuhlista: http://www.tamperefilmfestival.fi/site/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti